Porvoon ampumatragedia on varmastikin jokaiselle suomalaiselle tuttu uutinen. McDonaldsin autokaistalla jostain typerästä kinastelusta alkanut ja kolmeen kuolemaan päättynyt tapaus. Surmaaja on vangittu ja tunnustanut syyllisyytensä, joten tässä tapauksessa ei varmaankaan liene kellään sen enempää ruodittavaa.

Asia, jonka halusin nostaa esille onkin McDonaldsin mainonta.
Ampumatragedia pyöri vielä ykkösuutisena Suomen mediassa ja television mainoskatkoilla näytettiin herrasmiestä ostamassa ruokaa McDonaldsin autokaistalta. No, onhan näitä autokaista-mainoksia ollut ennenkin ja etenkin McDonaldsilla se on suosittu mainonnan kohde. Mutta yhdistettynä juuri tulleeseen uutiseen ammuskelusta ja kuolemista autokaistalla, mainos tuntui hieman... Noh, kornilta, arveluttavalta ja jopa epäasialliselta.

Ei varmasti ole ensimmäinen kerta, kun juuri suunniteltu mainoskampanja sivuaa jotain traagista uutisissa näyttävästi esillä olevaa tapausta. Ja harvoinpa kalliita ja yksityiskohdiltaan tarkkaan hiottuja mainoskampanjoita aletaan muutella - tai edes voidaan enää tuossa vaiheessa muuttaa.
Mutta eipä tuo Mäkin autokaista-mainos ainakaan minua saanut houkuteltua tekemään ostoksia autokaistalta, pikemminkin päinvastoin.

Mainonta-aiheesta tuli mieleeni eräs toinen tapaus, joka ei kylläkään liity McDonalds-aiheeseen muuten kuin että siinäkin kyseessä oli mainos. :D
Tapaus on hieman vanhempi, eikä mainos taida enää edes pyöriä televisiossa.
Itse en koskaan ymmärtänyt tämän mainoksen ideaa ja tiedän kohtalontovereita olevan. Joten jos joku ystävällinen sielu tietää tarkemmin, että mistä h****tistä kyseisessä mainoksessa on kyse, olisin kovin kiitollinen informaatiosta!
Kyseessä siis on Estrellan omituinen mainos, jossa muun muassa puudeli nylkyttää keinuhevosta. What???
En tiedä onko minulla huono huumorintaju vai olenko vaan niin tyhmä, että en tosiaankaan ymmärrä mitä tekemistä nylkyttävällä puudelilla on sipsien kanssa. Vielä kun mainoksessa esiintyy tämän lisäksi myös kuoropoikia, niin ainakin minut tämä mainos saa ymmälleen.
Ja kohtalontovereita tosiaan on; rakkaan ystäväni Googlen avulla löytyi ainakin tällainen keskustelu aiheesta:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1741462 Sielläkään ei vastausta tähän kysymykseeni löydetä, ikävä kyllä.

Alla vielä kyseinen puudeli-mainos Youtuben tarjoamana.