Televisiossa on alkanut - tai alkaa tällä viikolla - muutama hyvä ohjelma. En sinänsä kritisoi niiden starttaamista televisiossa vaan ajankohtaa; miksi kaksi niin samankaltaista ohjelmaa pitää aloittaa niin samaan aikaan!

Ensimmäisenä tietysti Top Chef ja MasterChef. Molemmat upeita ruuanlaitto-ohjelmia ja molempia olen jenkkiversioina seurannut. On hienoa, että molemmat sarjat saadaan nähdä myös kotimaisena versiona, mutta miksi ihmeessä niiden pitää alkaa viikon sisällä toisistaan! Ei vaan voi ymmärtää.
Ok, sarjat tulevat eri kanavilta ja varmasti sekä Nelonen että Sub ovat halunneet tuoda Suomeen tällaisen huippusarja - kumpikin oman versionsa. Mutta luulisi, että näin samanaikainen esiintulo söisi julkisuutta ja katsojia molemmilta sarjoilta. Ainakin itse menin jo jossain vaiheessa ihan sekaisin, että kumpiko näistä sarjoista nyt oli se, jossa on Sikke Sumari ja onko Hans Välimäki samassa vai eri sarjassa.

Itse olen katsonut viime viikolla tulleen MasterChefin (vai oliko se Top Chef?) ensimmäisen jakson ja aion katsoa tällä viikolla Top Chefin (vai oliko se MasterChef?) ensimmäisen jakson. Tykkään kokkaamisesta ja kokkiohjelmista, mutta ehkä kahden samantyylisen ohjelman katsominen yhtä aikaa voi olla liikaa minulle.

Jatkossa varmaan seuraan näistä sarjoista vaan jompaa kumpaa - kumpi nyt sitten osoittautuu Suomi-versiona paremmaksi! Täytyy tosin myöntää, että kilpailu on kova, sillä tykkään Sikke Sumarin tyylistä, mutta kiinnostaa myös tietää miten Maija Silvennoinen kisassa pärjää.

No, sitten on se toinen, vielä oudompi pariskunta. Eli Maikkarin uudet talk show:t, jotka alkavat parin viikon välein ja näkyvät vielä televisiosta peräkkäisinä päivinä!
Vapun ja Jennin Korkojen kera -ohjelmaa hehkutin jo etukäteen, eikä ohjelma ole pettänyt ennakko-odotuksiani. Mielenkiintoisia vieraita, napakoita kysymyksiä, hyvää heittäytymistä ja hauska haaste-osio. Tässä on sitä samaa, mitä Hyppösessä ja Enbuskessa aikoinaan. Minusta on tullut jo täysi Korkojen kera -fani!

Yksi mielenkiintoisista Korkojen kera -vieraista oli Hjallis Harkimo. Joka kappas vaan saa oman talk show:nsa Maikkarilla. Ja kyseinen show alkaa vajaa kaksi viikkoa Korkojen kera -ensi-illan jälkeen!
Mitä ihmettä? Maikkarilla ei ole pitkään aikaan ollut hyviä talk show -ohjelmia ja nyt niitä yhtäkkiä on kaksin kappalein!
Hjallis on osoittanut olevansa supliikki mies, joka sanoo kaikki asiat suoraan - sen kummemmin kiertelemättä ja kaartelematta. Ominaisuus, jota kaivataan talk show -isännältä. Vaikka Hjalliksen talk show varmasti onkin vähemmän viihteellinen verrattuna Vappuun ja Jenniin, niin uskon Hjalliksen show:n olevan mielenkiintoista seurattavaa.

Nämä kaksi talk show:ta ovat sen verran erilaisia, ettei varmaan tarvitse tehdä valintaa, että kumpaako näistä jatkossa seuraa. Mutta kyllä silti vähän ihmetyttää Maikkarin logiikka tässä - eiköhän kahden talk show:n markkinointi syö katsojia pois kummaltakin show:lta. Tai no, Korkojen kera -ohjelmasta näkyi mainoksia ties kuinka paljon ennen talk show:n alkamista ja Vappu ja Jenni pääsivät Venla-gaalaankin näkyvästi esille. Hjalliksen ohjelmasta olen nähnyt vain muutaman mainoksen, eikä sitä etukäteen ole suuremmin hehkutettu juuri muualla kuin Korkojen kera -haastattelussa.
Jään kuitenkin odottamaan innolla Hjalliksen ohjelmaa - kenties siellä nähdään solidaarisuuden merkeissä vieraana jonain torstaina myös Vappu ja Jenni!