Vaikka Munamies oli Putouksen ensimmäisen jakson jälkeen ehdoton ennakkosuosikkini sketsihahmo-kisan voittajaksi (ja on edelleen!), on myönnettävä, että toisen jakson jälkeen myös muut hahmot alkavat vaikuttaa hauskemmilta.
Alla hieman pohdintaa hahmoista, siinä järjestyksessä kun uskon niiden kisasta tippuvan.

Fimpfhhh Pusutin
Pusutin tippui kisasta ensimmäisenä – niin kuin arvelinkin. Pusutin ei ole hirveän hauska hahmo, eikä toisessa jaksossakaan Pusuttimesta ilmennyt juurikaan mitään uutta.
Pusuttimesta tulee mieleen Vaalimaan Vampyyri – hahmoissa on paljon samaa pelottavuutta ja juroutta. Eikä kumpikaan hahmoista ollut edes hauska.
Omaan mielipiteeseeni Pusuttimen tylsyydestä saattaa vaikuttaa myös se, ettei hahmoa näytellyt Joanna Haartti ole mielestäni Putouksen näyttelijäkaartin parhaimmistoa.

Jari Potsi
Jari Potsi tullee olemaan seuraava kisasta tippuva hahmo.
Kun tietää kuinka monia loistavia sketsihahmoja Ketonen ja Myllyrinne ovat nimikko-ohjelmaansa luoneet, voi vaan ihmetellä, miksi Myllyrinne tähän kisaan kehitteli näin huonon hahmon! Hahmo on vähän sinne päin tehty, jutut eivät ole älyttömän hauskoja, eikä hahmossa ole mitään kovin erityistä.
Vähän vaikuttaa siltä, että ehkä tällä hahmolla ei tähdättykään kisan voittoon, vaan pikemminkin nopeaan tippumiseen. Myllyrinnehän kuitenkin on ohjelmassa pääasiassa juontajan roolissa, joten sketsihahmo-kisasta nopeasti tippuminen helpottaisi hänellä improvisoinnin määrää. Ja eiköhän Myllyrinteellä riitä ansioita ihan tarpeeksi ilman tämän kisan voittoakin. ;)

Sui-Hing
Sui-Hingillä ei mielestäni ole tähän kisaan enää mitään annettavaa. Tai no, sanan varsinaisessa merkityksessä Sui-Hingillä nimenomaan on ANNETTAVAA. Mutta ei sellaista, millä tässä sketsihahmo-kisassa pärjäisi. :)
Tällaisessa kisassa englantia puhuva hahmo ei mielestäni ole fiksu veto. Etenkin jos miettii Marja Tyrnin saamaa suosiota; miten muka englantia huonosti puhuva Sui-Hing kiertelisi juontokeikoilla? Eli eiköhän se ole nyt jo selvää, ettei Sui-Hing voi voittaa.
Kaikista ristiriitaisimman kuvan tästä hahmosta minun mielessäni saa aikaan se, että hahmon esittäjä on legendaarisen Mikko Kuustosen tytär. Siis oikeasti, eihän kehitysmaa-työstään tunnetun Mikon tytär voi esittää seksipalveluita kauppaavaa thaikkutyttöstä!

Pilvi Pouta
Jukka Rasila on loistava näyttelijä ja kyllä viime vuonna Mr. Aimo Ala-Mansikkakin minua kovasti nauratti. Kieltämättä Jukka Rasila naiseksi pukeutuneena on ihan hauska jo itsessään. Mutta valitettavasti Jukka on tainnut ajatella niin itsekin, sillä ei hahmossa paljoa muuta ole. Hahmo on ihan hauskaa katseltavaa, mutta siihen se sitten jääkin. En ihmettele, jos Pilvi Pouta ei kisassa kovin pitkälle etene.

Mikko Zetterberg
Mikko Zetterbergin kohdalla eniten naurattaa ”Tä? Ni? Nii!” –hokema – joka todistetusti toimi loistavasti myös laulussa! Ja onhan ne silmätkin ihan hauskan näköiset.
Mikko Zetterberg on vähän samanlainen hahmo kuin Raisa Reikänaama – ihan hauska, mutta ei kuitenkaan kovin hauska tai tarpeeksi erikoinen. Niin ja kyllä hauskuudessa miehen pukeutuminen naiseksi on pääsääntöisesti hauskempaa kuin naisen pukeutuminen mieheksi. ;)

Mr. Mallorca
Ensimmäisen jakson perusteella Mr. Mallorca oli minusta yksi huonoimmista, mutta lauluesitys pelasti paljon. Erittäin hauskat sanat, jotka ainakin meidän kotisohvalla saivat aikaan suuret naurut.
Parasta hahmossa kuitenkin on se, että hänestä tulee elävästi mieleen erään tuttavaperheen isä lomamatkoilla joskus ”muutamia” vuosia sitten – takaletti ei ollut aivan yhtä pitkä, mutta aurinkolasit, vyölaukku ja vaatetus on kuin suoraan 90-luvun lomakuvista. ;)

Timo Harjakainen
Aku Hirviniemellä on taito keksiä hauskoja sketsihahmoja. Vaikkei Marja Tyrni ollut oma suosikkini, onhan leskirouva nyt melko hauska hahmo. Etenkin kun Tyrnin ympärille on saatu kehiteltyä vaikka minkälaisia lisämateriaaleja; oma tv-ohjelma, kokkikirja, musiikkia jne. Nähtäväksi jää, pääseekö Aku kiertämään Suomea tänä vuonna Timo Harjakaisena – potentiaalia siihen ainakin löytyisi!
Jos Munamies ei olisi kisassa mukana, olisi Harjakainenkin todella vahvoilla. Timo Harjakainen on jo hahmona hauskan oloinen, mutta lisäksi vielä nokkela, terävä ja huvittava.
Hauskin kuitenkin oli Harjakaisen ”Se on Asbest” –kappale. Vaikka kappaleen olen kuullut vain kerran (ja nyt etsin sen Youtubesta ja kuuntelin toisen kerran), on se silti jäänyt soimaan päähän. En tiedä pidetäänkö minua outona, jos radion hittibiisien sijaan hyräilen ”Se on asbest, aine joka kaiken kest, se se kestää mitä vaan, se ei syty palamaan. Simply asbest, vaik siinä lukee do not test, siin ei oo mitään ikävää, paitsi ettei voi hengittää.” :)



Munamies
Munamies on ehdoton suosikkini – ja niin myös monen muun! Vaikka muut hahmot ovatkin kerta kerralta hauskempia, niin ei voittajasta taida kuitenkaan olla epäilystäkään. Ellei 110 000 henkilön Facebookissa tykkäämä Munamies vie voittoa, niin jossain on oltava vikaa! :D
Viime jaksossa Munamies esiintyi viimeisenä ja kieltämättä muiden esittämien humoristisilla sanoilla varustettujen kappaleiden jälkeen odotin Munamieheltä jotain samankaltaista. Kieltämättä ”Con te partiro” oli yllättävä veto! Mutta näin jälkikäteen ajateltuna, kyllähän tunteellinen ja koskettava hidas kappale sopii herkälle ja sympaattiselle Munamiehelle paljon paremmin!
Kaikkiaan Riku Niemiselle täytyy nostaa hattua musiikkiesityksestä; ihan uskomatonta, että tuollaisen kappaleen pystyy laulamaan noin onnistuneesti Munamiehen äänellä!



Katsotaan mitä yllättävää sketsihahmoista löytyy tällä viikolla. Parannus edellisviikosta oli jokaisen kohdalla huima, joten jännityksellä odotan, miten sketsihahmot esiiintymistään tällä kertaa parantavat!