Vaikka kritisoinkin aiemmin Martinan Lady Gaga -imitointia ja ensiesiintymistä, niin pakko myöntää, että ei se biisi nyt ihan niin paska ole. Ei Martinasta Suomen Lady Gagaksi vieläkään ole, mutta ehkä peruspoppariksi kuitenkin.

9 digits on ollut suuressa radiosoitossa parillakin kanavalla, joita kuuntelen. Ja kyllähän se biisi alkaa kerta kerran jälkeen kuulostaa yhä paremmalta. Nyt olen päässyt kyseisen biisin kanssa jo siihen vaiheeseen, että alan hyräilemään mukana biisin kuullessani ja biisi on kerran jäänyt jopa soimaan päähän. Se ei tosin aina kerro biisin loistokkuudesta - yleensä myös ne kaikista surkeimmat tehosoitossa radiossa olevat biisit jäävät päähän soimaan.

Uskon, että suuri osuus siinä, että biisi on alkanut kuulostaa mielestäni näinkin hyvältä, on siinä, että olen kuullut sen nimenomaan radiossa. Kun ei biisiä kuunnellessaan tarvitse katsoa Martinan naamaa, alkaa musiikkikin kuulostaa paremmalta.
Onhan se totta, että kyseinen biisi jonkun aloittelevan nobody-muusikon esittämän olisi varmasti saanut paremman vastaanoton kuin juuri Martinan esittämänä. Monella kun on rouva (tai siis tätä nykyä kai neiti) Aitolehteä kohtaan paljon ennakkoluuloja. Biisi on kuitenkin biisinä ihan ok ja voisin sen omalle soittolistalleni lisätä.

Nyt jään vaan odottelemaan niitä Martinan levyn muita biisejä - niissä kun kuulemma äänenkäsittely-toimintoa on käytetty huomattavasti vähemmän kuin ensisinkussa.
Toivon myös, että jatkossa myös sanoituksiin on panostettu vähän enemmän. Oman sukunimen kirjainten lukumäärästä laulaminen kun ei tunnu kovin syvälliseltä. ;)