Niinpä niin. Ei se persuvouhotus mihinkään loppunut, oikeastaan se vaan vaihtoi kohdetta. Vaikka olihan Teuvo Hakkarainen median hampaissa jo heti kansanedustajaksi valinnastaan saakka, mutta viime aikoina yhä enenevässä määrin.

On totta, että Hakkaraisen puheet eivät sovi sen paremmin lehtien sivuilla esiteltäviksi kuin kansanedustajan suuhunkaan. Mutta ottaen huomioon herra Hakkaraisen taustan, en lainkaan ihmettele näitä puheita. Maalta kotoisin olevana tiedän varsin monia, jotka voisivat puhua ihan samanlaisia juttuja - valtaosa heistä on Hakkaraisen ikäluokkaa olevia miehiä. Ainoa ero on siinä, että nämä neekeriukoista puhuvat miehet eivät puhu niistä tuttavapiiriään laajemmalle yleisölle, joten monikaan tuskin näistä puheista mieltään pahoittaa.
Vaikka maalaisuuteen vetoaminen onkin melko huono syy, se on kuitenkin vielä nyky-yhteiskunnassakin pätevä. Itse olen todistanut viime kesänä kun kymmenvuotias tuttavaperheen poika tuli vierailemaan kaupunkiin ja näki (ehkä elämänsä ensimmäisen kerran) tummaihoisen miehen; suusta tuli tottakai "Tuolla on neekerikin!" Maalla tummaihoisia on harvassa, joten heidän näkeminen on edelleenkin monille suomalaisille harvinaista herkkua - saati sitten tummaihoisiin tutustuminen!

Itse en niinkään ihmettele Hakkaraisen puheita, sillä kuten sanottua; vastaavia mielipiteitä omaavia ja sanamuotoja käyttäviä löytyy Suomesta runsaasti.
Oma ihmetyksen kohteeni Hakkaraisen osalta onkin lähinnä se, että miksi herra ylipäätään on halunnut eduskuntaan? Ilman televisiota ja nettiyhteyttä elävä maalaismies, jonka elämän keskipiste on saha. Miksi ihmeessä hän haluaa eduskuntaan? Pukeutua päivästä toiseen pukuun ja edustaa Suomea tylsääkin tylsemmissä kokouksissa ja byrokratian kiemuroissa?
Loogisin selitys, jonka keksin, on tottakai raha - onhan kansanedustajan palkka sen verran huima, että itsekin voisin pelkän palkan takia Arkadianmäelle lähteä. Mutta jos Hakkarainen puheidensa takia joutuu jättämään eduskunnan, miten käy palkalle? Saako hän rahaa edelleen samaan tahtiin kuin sairaslomien ennätyksen tehnyt Pertti Salovaara? Jos vastaus on myönteinen, niin en enää ihmettele Hakkaraisen valintaa - eduskuntahan on varsin fiksu valinta!