Minusta Euroviisut ovat loistava keksintö ja seuraan niitä innoissani vuodesta toiseen. Jotenkin sitä omaa seuraamista kuitenkin lannistaa se, että viisuihin valitaan Suomea edustamaan aina niitä huonoimpia vaihtoehtoja.
Joo, Lordi oli todistetusti hyvä, mutta sen jälkeen ei ole mitään riittävän hyvää löytynyt. Ja miten voisikaan löytyä, kun jo karsinnoista äänestetään pois ne potentiaalisimmat ehdokkaat.

Kuuntelin kaikki Euroviisu-ehdokkaiden kappaleet YLE:n sivuilta ennen ensimmäistä karsintaa. Valikoima oli mielestäni melko pliisua ja samalta kuulostavaa. Ainoa mieleenjäävä kappale oli Jimi Constantinen esittämä - ajattelin, että ehkä sillä voisi jopa menestyä viisuissa.

No, miten näissä viisukarsinnoissa sitten kävikään? Yhtä lukuunottamatta kaikissa karsinnoissa tippui mielestäni karsintojen kaksi parasta. Viimeisessä karsinnassa mietinkin, että jos joka karsinnassa tippuu mielestäni kaksi parasta, niin finaaliin pääsee edes yksi mielestäni hyvä kisailemaan villillä kortilla. No, toisin kävi. Viimeisessä karsinnassa tippui vain toinen parhaista - ja se toinen tippunut tietysti pääsi sitten villillä kortilla finaaliin.
Ei voi muuta kuin ihmetellä suomalaisten äänestyskäyttäytymistä. Näilläkö sitten muka voitetaan?

Esiintymiset nähtyäni ja biisit kuultuani omat suosikkini olisivat olleet Jimi Constantinen lisäksi Jonna, Soma Manuchar ja Tommi Soidinmäki.
Jimillä oli hyvä biisi, Jonnalla hyvä lavaesiintyminen, Somalla tarpeeksi niukka vaatetus Euroviisuihin ja Tommilla mielettömän hyvä ääni. Kaikilla siis aineksia viisuissa menestymiseen. Mutta ei, niin vaan ovat kaikki näistä ulkona kisoista!

Kymmenen päivän päästä käydään sitten finaali. Odotan jännityksellä, että jatkuuko sama linja ja Euroviisuihin lähetetään oikeasti se mielestäni huonoin esiintyjä. En muista oliko viime vuonna ehdolla Kuunkuiskaajia huonompaa vaihtoehtoa, mutta Kuunkuiskaajat kyllä oli häntäpäässä omalla listallani.
Jos sama toteutuu tänä vuonna, niin vahvimmat voittajaehdokkaat ovat siis Johanna Iivanainen ja Eveliina Määttä. Myös Marko Maunukselan tango voi olla vahvoilla - ideana hyvä, mutta biisi oli suoraan sanottuna paska.
Jos tästä kymmeniköstä pitäisi valita oikeasti oma suosikki, niin tasasijoille yltäisivät Sami Hintsanen ja Saara Aalto. Kenties Saara veisi voiton, koska Hintsasen esiintymisasu ei ainakaan karsinnoissa ollut kovin säväyttävä. Ja kuten tiedämme, niin Euroviisuissa myös lavashow ja -asut ovat lähes yhtä tärkeitä kuin itse kappale!

Nojoo, aika selvää on tässä vaiheessa, että voittoa ei tänä vuonna Euroviisuista Suomelle tule. Vaikkei edustusbiisiä ole vielä valittu, niin ihmettelen silti, jos Suomi selviää edes viisujen finaaliin.

Kenties ensi vuonna kannattaisikin ottaa Holle Holopaisen vinkistä vaari. Hollehan ehdotti, että lähetetään Euroviisuihin Munamies. Ja ihan oikeasti, ei tämä olisi huono idea! Riku Nieminen on todistanut laulutaitonsa Putouksessa ja Munamies on sympaattinen hahmo.
Jos Vjerka Serdjutska pääsi vuonna 2007 kakkossijalle, niin kyllä Munamiehellä voisi olla mahdollisuuksia jopa voittoon. Viisuissa on mukana aina vähintään yksi humoristisempi esitys - nyt olisi jo korkea aika Suomenkin kokeilla huumori-taktiikkaa. Ja onhan Munamiehessä paljon muutakin kuin pelkkää huumoria, onhan se tullut huomattua jo Putouksessa.
Ja jos ei Munamiestä, niin lähetetään viisuihin edes Marja Tyrni! Hänkin olisi parempi kuin kaikenmaailman tylsät johannaiivanaiset ja eveliinamäätät.