Aww. Vaikka Elisa oli BB-taloon astuessaan yksi suosikeistani, niin jo pitkän aikaa Elisa on saanut minussa aikaan ainoastaan inhoa. Tällä hetkellä en haluaisi Elisan ainoastaan lähtevän BB-talosta, vaan minun mielestä Ellu saisi samantien kadota vaikka koko maailmasta. Oikesti, miten voi olla olemassa tuollainen ihminen?

Tänään oli BB-talossa puhetta siitä, että Elisa haluaa armeijaan, mutta ei haluaisi ampua ketään, varsinkaan venäläisiä. Elisa tahtoo armeijaan vain sen kokemuksen takia, eikä välitä lainkaan maanpuolustuksesta, ampumisesta tai siitä että armeija maksaa valtiolle aika paljon. Onhan Elisan saatava mennä, kun Elisa tahtoo! 
Huvittavinta oli, kun Elisa ensin selitti, ettei haluaisi ampua ketään, vaan voisi käydä armeijan vaikkapa tikun (!!) kanssa. Ja sitten hetken päästä kommentti oli "En mä venäläisiä ampuisi, ruotsalaisia mä voisin." :D Jepjep.
Elisa ei ole tainnut ihan ymmärtää, mistä armeijassa on todellisuudessa kyse. Ei sitä käydä ainoastaan sen takia, että voisi sitten kymmenien vuosienkin jälkeen poikaporukoissa muistella armeijavuosia tai että tyttönä kokisi itsensä jotenkin vahvemmaksi kun on käynyt armeijan. Nämä ovat tietysti bonuksia armeijan käymiselle, mutta eiköhän se maanpuolustus kuitenkin ole se pääasia.

Yksi motiivi armeijalle Ellulla on myös se, että saisi pisteitä poliisikoulua varten. Mitenhän poliisikoulu suhtautuu henkilöön, jolla on tuollainen asenne elämään kuin Elisalla - ainakaan minusta Elisa ei vaikuta kovin poliisimaiselta, ennemminkin poliisia ja auktoriteettaja vastustavalta. Myös ulosotossa olevat laskut ja alhaiset arvosanat koulussa voivat hankaloittaa Elisan pääsemistä poliisikouluun.

No, eipä nämä vielä tähän lopu. Elisan mielestä Neuvostoliitossa asiat olivat hyvin ja hänkin haluaisi elää kolhoosissa. Tarvitseeko tätä edes perustella, miksi tämä kummastuttaa minua. :D

Elisa on myös kertonut BB-talossa suunnittelevansa muuttoa Venäjälle. Velkojiaan pakoon! Kannattaako tätä nyt sitten julistaa tv:ssä? :D

Hieman pitää kyllä ihmetellä, miten tyttö on onnistunut saamaan elämänsä noin solmuun. Suurimpana syynä siis se yrityskokeilu, johon ryhtymistä Ellu harkitsi ruhtinaalliset kolme viikkoa. Jotkut miettivät yrittäjäksi ryhtymistä kuukausia tai jopa vuosia, eivätkä siltikään uskalla ryhtyä. Mutta Elisalle kaikki on helpompaa.
Ehkä olisi kuitenkin kannattanut miettiä vielä pidempään, kun yrittäjyys kesti alle vuoden ja firma meni konkurssiin. Hevonen piti myydä ja nyt on hirveät velat ulosotossa. Jostain muistan lukeneeni, että Elisalla olisi näitä velkoja myös yksityishenkilönä jotain pikavipeistä tms.

Ei varmaan ole Elisan elämä ollut helppoa nuorena, ainakaan alkoholisti-äiti ja sijaisperhe-kertomuksista päätellen. Mutta olisi kai silti toivottavaa, että edes hieman järkeä olisi päässä?
Olisi eri asia, jos Elisa olisi naiivisti tietämätön (kuten monet BB-talon asukkaat ovat olleet), mutta kun Elisa tuntuu luulevan tietävänsä kaikesta kaiken ja julistaa kovasti omia mielipiteitään. Maailmankatsomus on kovin musta-valkoinen, asiat ovat joko-tai.

Niin ja sitten vielä tietysti se eläintensuojelu, josta olen jo aiemminkin tilittänyt. Elisa suojelee eläimiä mm. olemalla kasvissyöjä. Elisa voi kuitenkin syödä riistaa tai luomulihaa, onnellisten eläinten lihaa. Itse ymmärtäisin, et eläintensuojelijat nimenomaan suojelevat eläinten henkeä, eivätkä siksi syö lihaa. Elisa kuitenkin haluaa vaan, että eläimet ovat eläneet hyvissä olosuhteissa, sitten ne voi syödä. Ihan yhtä julmaa tämä kai on? 
Vähän uskottavuutta Elisan eläintensuojeluasialta syö se, että Elisa on tosiaan ollut kasvissyöjä vasta kaksi kuukautta. Ja silti julistaa niin antaumuksella kasvissyönnin ja eläintensuojelun puolesta. Toki on hyvä, että on täysillä mukana aatteessa, jos sen on kerran ottanut omakseen, mutta minusta on aika tekopyhää tuomita noin jyrkästi lihansyönti, jos itsekin on vielä kaksi kuukautta sitten syönyt lihaa.
Niin ja tietysti se asia, mikä eniten syö Elisan uskottavuutta on tupakan poltto ja kaikkien sellaisten ruokien syöminen, joihin on myös käytetty eläinaineksia, mutta joita Elisa silti hyvällä omallatunnolla syö, koska " En mä tollasia pikkujuttuja niin katso."
Kaiken huippuna tässä Elisan eläin-intoilussa tietysti kommentti siitä, että Elisa mieluummin söisi ihmisen kuin eläimen lihaa. Kuinkahan moni eläintensuojelija menee näin pitkälle? :D

Elisa on nyt jo NIIIIIIN NÄHTY, enkä oikeasti jaksa enää kuunnella hänen kommenttejaan asioista. Enkä etenkään sitä epävireistä Michael Jacksonin -laulamista.
Elisabet kotiin ja Ville takaisin taloon, kiitos!