Tämä BB-kausi oli siitä harvinainen, ettei minulla ollut selkeää voittajasuosikkia missään vaiheessa. Ensimmäiset suuremmat suosikit olivat Ville ja Hannu, mutta kun molemmat miehet häipyivät talosta pk-huoneen kautta, ei taloon jäänyt ketään joka olisi vienyt suosikin paikan minun mielessäni. Oikeastaan kaikissa talon asukkaissa oli jotain ärsyttävää ja en välttämättä olisi suonut voittoa kellekään heistä.
BB:n lähestyessä loppuaan oli tietysti PAKKO valita se oma suosikki. Ja loppujen lopuksi suosikin valitseminen oli helppoa ja oikeastaan aika ennalta arvattavaa. Torstain häädön aikana mietin häädettävänä olevia kuutta asukasta ja mietin, että kenen lähtö harmittaisi eniten. Päädyin siihen, että oikeastaan Marika oli ainoa, jonka lähtö tuolloin olisi harmittanut. Ja näin oli voittajasuosikkini selvinnyt! 
Tuolloin pohdin, että toinen, jolle voitto kuuluisi Marikan lisäksi olisi Petri, joka on myös ollut talossa alusta asti ja vaikuttaa ainakin olleen melko oma itsensä talossa. Lisäksi Petri on asukkaista se, joka eniten muistuttaa omaa poikaystävääni. Poikaystäväni ei onneksi ole samanlainen naistenmies kuin Petri talossa ollessaan, mutta erityisesti Arttu Wiskarin, Suomipopin Jaajon ja jääkiekon hillitön fanitus sai Petrin tuntumaan NIIN tutulta. :)

Kuten kaikki tiedämme, niin Petri lähti talosta torstaina. Joten ainoaksi suosikikseni jäi Marika!
Marika on talossa kokenut kovia, kun kaikki ovat dissanneet häntä - monesti myös ihan ilman mitään syytä. Erityisesti "uskottava mutta epätodellinen" -viikkotehtävän sekä Jeboulandian hauskanpidon estämisen aikana. Aluksi Marika oli minusta yksi ärsyttävimmistä asukkaista ja en vieläkään usko, että tulisin toimeen hänen ystävänään tai työkaverinaan, mutta kyllä Marika on saanut minulta runsaasti sympatioita. Monesti olisi tehnyt mieli mennä huutamaan muille asukkaille, että ettekö te nyt saatana tajua, miten te kohtelette Marikaa.
Johtuen ehkä myös tästä Marikan kiusaamis-episodista, eivät Nikon pisteet minun silmissäni ole kovin korkealla. Nikohan oli etunenässä huutamassa Mardikselle kaikesta. Niko myös menetti hermonsa talossa pariin otteeseen todella pahasti ja huusi pää punaisena. Ei kovin fiksua käytöstä.
No joo, onhan Nikokin kokenut talossa kovia, kun rakas Sofia olikin sala-alueella eikä Niko-raukka mennyt sinne. Mutta oikeasti, eihän kukaan muukaan asukas koskaan ole saanut viettää aikaa läheistensä kanssa BB-talossa asumisen aikana. Sehän tietääkseni on yksi BB-talon pointeista, siis olla kolme kuukautta erossa läheisistään. Ja muutenkin, kyllä tässä parin kuukauden aikana on tullut NIIN yliannostus Sofiasta, etten haluaisi kuulla neidosta enää koskaan. Valitettavasti Nikon BB-taloon tulemisella taisikin olla tarkoituksena saada Sofialle lisää julkisuutta - kenties pariskunnasta tulee jopa uusi Seiskan lempipari Kurhisten tilalle.

Ei varmaan tarvitse enää sanoa, että minun mielestäni väärä henkilö voitti.
Niko on jo julkkis ja Hunks-tanssija ja ties vaikka mitä, ja varmasti tienaa ihan hyvin, joten ei olisi tarvinut näitä rahoja. Tämä ei ollut julkkis-BB, joten on mielestäni väärin että  julkkis kilpaili voitosta; hänellä on jo paljon faneja, joten hän on eriarvoisessa asemassa muiden suhteen. Niko myös pääsi jo vaihtoasukkaaksi, joka perinteisesti on tarkoittanut sitä, ettei hän enää "voi" voittaa. Niko on muutenkin ollut tuotannon lellikki talossa koko ajan; monen päällikkökilpailun voitto (koska kilpailut olivat sellaisia, joissa voimalla pärjää), viikkotehtävän onnistuminen vaikka Niko oikeasti pilasi sen krapulallaan jnejnejne. Nikosta koitettiin luoda kuvaa hassuttelevana reiluna kaverina, mutta todellisuus valitettavasti 24/7:aa katsomalla oli välillä täysin toinen. Niko myös taisi olla asukkaista ainoa, joka sanoi tavoitteenaan olevan koko kisan voitto - muilla kun tavoitteena oli olla talossa mahdollisimman pitkään ja saada uusi kokemus.
Ja sitten vielä... Kaiken huippu oli mielestäni se, kun kaikilta asukkailta kysyttiin, miksi he ansaitsisivat mielestään finaalipaikan. Perusteluissaan Niko kertoi  muun muassa olleensa REILU TUOTANNOLLE! Ok? Huhhuh. En tiedä kuinka reilua Nikon mielestä oli oksentaa päiväkirjahuoneen ovien väliin tai pilata kaikkien toimistohommat-viikkotehtävä oman krapulansa takia... Selkeästihän tuo Nikon kommentti oli tarkoitettu Marikaa vastaan; Marika kun kerran humalassa kapinoi Isoveljeä vastaan.

Big Brotherin keskustelupalstalta luin, että Niko on todennäköisesti vihatuin BB-voittaja. Se on varmasti ihan totta; en usko, että Niko monenkaan mielestä ansaitsisi voittorahoja. Sunnuntaina tuloslähetystä katsellessamme sanoinkin avomiehelleni, että Marika on joka tapauksessa moraalinen ja oikea voittaja, huolimatta siitä kumpi heistä voittaa. Ja edelleen pidän Marikaa moraalisena voittajana ja Nikoa luuserina. :D
Ei minulla siis varsinaisesti ole mitään Nikoa vastaan ja onhan hän ihan hauskanoloinen tyyppi. Mutta ei hän missään nimessä BB:n voittoa olisi ansainnut.